Koska uusi sienisato alkaa taas nousta, on tullut aika tyhjentää pakastimesta edelliset. Oikeastaan käytin tässä myös uuden sadon sieniä, koska noin puolet täytteestä on tämän kevään korvasientä ja puolet pakastettuja tatteja. Voit myös käyttää haluamiasi tuoreita sieniä.
Murekerulla on helppotekoinen ja erittäin riittoisa sekä ruokaisa. Siitä riittää arkena useammallekin aterialle ja se sopii sunnuntaipäivällisellekin. Lisukkeeksi vain kypsennettyjä kasviksia, salaattia ja kastiketta.
SIENITÄYTTEINEN LIHAMUREKERULLA
700 g naudan jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
1 rkl ruokaöljyä
1 dl korppujauhoja (tarvittaessa gluteenittomia)
2 dl kermaa
2 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
2 kananmunaa
täyte:
5 dl kypsennettyjä, hienonnettuja sieniä
1-2 porkkanaa hienona raasteena
180 g juustoraastetta (esim. Jukolan Juusto Aito Cheddar)
1 tl sumakkia
2 tl kuivattua rakuunaa
2 tl sipulijauhetta
mustapippuria myllystä
1 tl suolaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Kuullota sipuli öljyssä.
Sekoita korppujauhot ja kerma ja anna turvota hetki. Lisää joukkoon jauheliha, sipuli, mausteet sekä kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä murekemassa noin 25×40 cm kokoiseksi levyksi folion päälle. Varmista että foliota jää riittävästi vapaaksi murekelevyn ympärille.
Sekoita täytettä varten ainekset keskenään ja levitä murekelevylle, jättäen toiselta lyhyeltä sivulta noin viisi senttiä vapaaksi ja pitkiltä sivuilta pari senttiä. Rullaa toiselta lyhyeltä sivulta foliota apuna käyttäen tiiviiksi rullaksi.
Painele murekerullan päät suppuun ja kääri tiiviisti folioon taitellen myös päädyt tiiviisti kiinni.
Vinkki: käytin normaalia leveämpää (40 cm) ja paksumpaa foliota, joka kestää käsittelyä paremmin.
Laita rulla uunivuokaan ja paista 200 asteessa 45 minuuttia. Anna vetäytyä 20 minuuttia ennen kuin poistat folion ja leikkaat murekkeen annospaloiksi.
Tarjoile esimerkiksi keitinperunoiden ja bearnaisekastikkeen kanssa.