Etusivu » Välimerellinen kolmen pavun salaatti

Välimerellinen kolmen pavun salaatti

Kirjoittaja: Kulinaari

Olen aina ollut hieman huono laittamaan pavuista ruokaa. Lähinnä niistä on syntynyt chiliä tai tahnoja kuten hummusta tai ruskeapaputahnaa.

Kaapissani sattui olemaan nyt erityisen paljon erilaisia purkkipapuja, joita tilasin keväällä Fiksuruoka-palvelusta. En ihan tajunnut tuotemääriä ja purkkeja tuli ihan hillitön määrä. Niitä on sitten koitettu kuluttaa luovasti kokeillen kaikenlaista. Esimerkiksi ruskeapapusämpylät olivat erittäin onnistunut kokeilu.

Työt alkoivat taas loman jälkeen ja pitkälti aion hoitaa hommat kotoa käsin. Siksi helppo, nopeatekoinen, raikas ja ruokaisa salaattilounas on aina hyvä olla valmiina.

Kolmen pavun salaatti ottaa vaikutteita koko Välimeren alueelta Espanjasta Lähi-Itään. Pavut tuovat ruokaisuutta ja kauden kasvikset väriä ja raikkautta. Kastikkeessa maistuvat ranskalainen rakuunaviinietikka, italialainen oliiviöljy ja kirpeä sumakki. Minttu raikastaa salaattia mukavasti ja tuo pirteää Lähi-Idän vivahdetta.

Yhdistele salaatissa erilaisia papuja ja linssejä makusi mukaan. Myös esimerkiksi vihreät höyrytetyt pavut sopivat tähän mainiosti.

Sumakki on jo kymmenisen vuotta ollut yksi suosikkimausteistani. Lue sumakista lisää aiemmasta postauksestani.

Kastikkeessa käytin espanjalaista luomuruusunlehdillä maustettua mineraalisuolaa sekä ranskalaista pnaviinipippuria, jotka olen saanut tuotenäytteinä culinaristit.com -verkkokaupasta.

Kokeile myös enchilladat mustapapu-kasvistäytteellä sekä marokkolainen harira-keitto

VÄLIMERELLINEN KOLMEN PAVUN SALAATTI

1 tlk (400 g) kikherneitä huuhdeltuna ja valutettuna
1 tlk (400 g) mustapapuja huuhdeltuna ja valutettuna
1 tlk (400 g) kidneypapuja huuhdeltuna ja valutettuna

1 pieni kurkku kuutioituna
1 pieni kesäkurpitsa kuutioituna
1 punainen paprika paloiteltuna
1 pieni punasipuli hienonnettuna tai
2 kevätsipulia hienonnettuna
3-5 rkl pieniä kapriksia
1 ruukku persiljaa hienonnettuna
1 ruukku basilikaa hienonnettuna
(tuoretta minttua)

kastike:
1 dl oliiviöljyä
2 rkl  maustettua viinietikkaa, esim rakuunaviinietikkaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
2 tl sumakki-maustetta
1 rkl suolaa myllystä tai esim. Bio Flocons de Sel Rose Petals -mineraalisormisuolaa
1-2 tl pippuria myllystä, esim. Poivrine punaviinipippurisekoitusta

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä kulhossa ja laita syrjään maustumaan.

Yhdistä isossa kulhossa pavut, kasvikset, kapris ja yrtit. Lisää kastike, sekoita hyvin ja anna maustua kylmässä pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

You may also like

5 kommentia

Nimetön 06/08/2020 - 07:10

Mahtavan värikästä ja ennen kaikkea ravitsevaa. Oon yrittänyt tuota sumakkia etsiä kaupoista mutta meillä päin sitä ei tunnu oikein löytyvän mistään. 🙁

Vastaa
Nimetön 06/08/2020 - 07:25

Tää on ihan mahtavaa ja paranee vaan marinoituessaan lisää. Sumakkia myy isoimmat ainakin K-ryhmän kaupat ja netistä voi tilata esim. Ruohonjuuresta.

Vastaa
Nimetön 06/08/2020 - 07:10

Mahtavan värikästä ja ennen kaikkea ravitsevaa. Oon yrittänyt tuota sumakkia etsiä kaupoista mutta meillä päin sitä ei tunnu oikein löytyvän mistään. 🙁

Vastaa
Nimetön 06/08/2020 - 07:25

Tää on ihan mahtavaa ja paranee vaan marinoituessaan lisää. Sumakkia myy isoimmat ainakin K-ryhmän kaupat ja netistä voi tilata esim. Ruohonjuuresta.

Vastaa
Tuula 15/01/2024 - 08:58

Papupurkkeja on kaapissa, pitääkin tehdä tätä salaattia. On myös hankittuna kapriksia karkeassa suolassa. Ne on niin hyviä, mutta pitää laittaa likoamaan, että saa liian suolaisuuden pois.

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading