Ruokaisan ja raikkaan lounassalaatin tekemisen kotikonttorilla ei tarvitse olla vaikeaa. Satokauden juureksista saa niin väriä kuin makuakin ja ne paahtuvat kätevästi meheviksi samalla kun valmistelet muun valmiiksi. Salaatin juurekset voi toki valmistaa ja marinoida myös etukäteen ja käyttää kylminä.
Paahdetut pähkinät sopivat juurikkaiden makumaailmaan täydellisesti ja tähän sopivat myös paahdetut auringonkukan- ja kurpitsansiemenet. Ruokaisuutta saa lisäämällä esim. vegaanista fetaa.
Tässä pääsin taas käyttämään pitkästä aikaa raitajuurta sekä kokeilemaan itselleni uutta valkojuurta.
JUURIKASSALAATTI (2:lle)
1-2 punajuurta
1-2 raitajuurta
1-2 valkojuurta
marinadi:
1 rkl balsamico viinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl provencale yrttiseost
hiven Maldon-suolaa
1 dl kypsiä vihreitä papuja paloiteltuna
noin 1 litra salaattisekoitusta (esim. vesikrassia, rucolaa, babypinaattia, vuonankaalia, versoja)
0,5 dl hasselpähkinöitä paahdettuna ja hieman rouhittuna
mustapippuria myllystä
Maldon-suolaa
(vegaanista feta-juustoa)
kastike:
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl Dijonsinappia
hyppysellinen sokeria
3 rkl oliiviöljyä
hiven Maldon-suolaa
Kääri kukin juurikas alumiinifolioon ja kypsennä 220-asteisessa uunissa 1,5-2 tunti, kunnes juurikkaat ovat läpikotaisin pehmeitä.
Sekoita marinadin ja kastikkeen ainekset valmiiksi kukin omaan kulhoonsa.
Huuhtele käyttämäsi salaattivihannekset ja valuta hyvin.
Kuori kypsät punajuuret kuumina, lohko 8 osaan ja laita ne marinadiin maustumaan.
Kuori loput juurikkaat ja lohko.
Sekoita kulhossa kastikkeen kanssa salaattivihannekset, pavut sekä raita- ja valkojuurilohkot.
Kokoa salaatti lautaselle annostelemalla salaatti-juurikasseosta, marinoituja punajuuria, pähkinärouhetta ja halutessasi juustoa.