Mansikkainen Eton Mess


Eton Mess on tuoreista mansikoista, marengista ja kermavaahdosta valmistettava perinteinen englantilainen jälkiruoka. Ensimmäinen kirjallinen maininta reseptistä on vuodelta 1893 ja sen uskotaan olevan peräisin Etonin sisäoppilaitoksesta, jossa sitä tarjoiltiin koulujen välisten krikettiotteluiden yhteydessä. Alkuperäinen resepti ei alunperin sisältänyt marenkia, vaan se on tullut mukaan vasta 1900-luvun puolivälissä.

Mansikoiden tilalla käytetään myös muita tuoreita marjoja tai hedelmiä. Itse lisäsin tähän myös keksejä ja vaahtokarkkeja.

Vinkki: Pakkasmarjan makeutettuja kotimaisia marjasoseita on saatavana myös valmiina pakasteena.


ETON MESS (3:lle)

300 g mansikoita
1-2 tl sokeria
3 marenkipesää tai 6 kpl marenkeja mursattuna
2,5 dl kuohukermaa (tavallinen tai Double Cream)
1,5 rkl tomusokeria
3-5 keksiä murusteltuna, esim. piparkakkuja
1 dl pieniä vaahtokarkkeja

Huuhtele mansikat ja poista kannat. Leikkaa puolet mansikoista neljään osaan ja soseuta loput. Mausta sose sokerilla makusi mukaan. Jos mansikat ovat makeita, ei sokeria välttämättä tarvitse lisätä.

Vaahdota kerma tomusokerin kera, lisää mansikkasose ja kääntele sose rennoiksi raidoiksi kemavaahdon sekaan.

Rakenna annoslaseihin kerroksittain marenkimurskaa, kermavaahtoa, mansikanpalasia, keksinpalasia ja vaahtokarkkeja. Eton Messin voi laittaa tarjolle näyttävästi myös isompaan tarjoilumaljaan.

Mikäli haluat gluteenittoman jätä keksit pois tai korvaa gluteenittomilla.

Tarjoile!


2 kommenttia

  1. Taisit pelastaa mun joulun :)! Tuo Eton mess nimittäin. Mistä syosittelet ostamaan mansikat? Asun Espoossa mut stadistakin voin helposti hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreita mansikoita nyt saa melkein joka marketista. Katsoo vain että ne ovat kypsiä. Vadelmat käyvät myös yhtä hyvin.

      Poista

Kiitos kun laitoit viestiä!
Terkuin, Kulinaari