Perinteiset Runebergintortut


Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta. Runebergintorttuja näin kaupassa jo joulukuussa. Tuntuu että sesonkileivonnaiset tulevat kauppaan aina vain aikaisemmin.

Runebergintorttuna tuntemamme leivoksen kehitti alunperin porvoolainen kondiittori Lars Astenius. Resepti on löytynyt myös Runebergin vaimon Fredrikan muistiinpanoista, mutta alunperin leivokset ostettiin heillekin konditoriasta.


Runebergintorttu on raaka-aineiltaan hyvin yksinkertainen ja ulkonäöltään pelkistetty leivonnainen, eikä se ole kovin kummoisesti koristeltukaan. Mutta täytyy ottaa huomioon mitä ylipäätään oli saatavilla leivosten syntyaikaan 1800-luvun lopun Suomessa.

Tämä leivos kuuluu niihin leivonnaisiin, joille lämpenin vasta aikuisena. Turussa toimiva Aschanin leipomo valmisti taivaallisen makuisia arrakkipunssilla kostutettuja Runebergintorttuja, jotka edelleen ovat itselleni vertailukohta kaikille muille vastaaville. Helsingissä en ole ainakaan vastaavia löytänyt.

Käytin omien torttujeni paistamiseen ostamaani Iloleipurin Runebergintorttuvuokaa, joka toimii loistavasti myös muussa leivonnassa. Tein sillä kesällä Victoria Sponge Cake -leivoksia.




PERINTEISET RUNEBERGINTORTUT (12 kpl)

150 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa tai 1 dl omenasosetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl piparkakkumurua tai korppujauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl mantelijauhetta

vuokasprayta
Runebergintorttuvuoka tai -muotit

kostutus:
2 dl vettä
4 rkl sokeria
4-6 rkl mantelilikööriä, rommia tai punssia

koristelu:
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
0,5 rkl vettä

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita keskenään kuivat ainekset. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri hyvin. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää kerma tai omenasose sekä jauhoseos ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Voitele vuoka tai muotit ja annostele taikina vuokiin. Täytä vuoat 3/4 asti.

Paista 15 minuuttia ja anna jäähtyä hieman ennen kuin kumoat leivokset vuoasta.

Kostutuslientä varten kiehauta vesi ja sokeri, niin että sokeri liukenee kokonaan. Sekoita joukkoon halutessasi alkoholi.

Sekoita tomusokeri ja vesi napakaksi sokerikuorrutteeksi. Vettä kannattaa lisätä pienissä erissä, jolloin saat sopivan juoksevan koostumuksen.

Kostuta leivokset ja pursota leivoksen päälle sokerikuorrutterengas ja annostele sen sisälle vadelmahilloa.

Vinkki: Jos käytät pelkkiä korppujauhoja, mausta taikina 1 tl kanelilla ja 0,5 tl jauhettua neilikkaa.


Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari