Ravintola Lyon ja talven uusi maistelumenu teki vaikutuksen.


Uuden vuoden aatoksi olin varannut meille jälleen pöydän ravintola Lyoniin. Tällä kerralla oli erityistä aihetta juhlaan, sillä mieheni oli juuri muutamaa päivää aikaisemmin täyttänyt pyöreät 50 vuotta. Lisäksi Lyon oli ainut ravintola, jossa hän halusi juhlaillallisen nauttia. En ihmettele yhtään. Lyon on meille jo perinteeksi muodostunut tapa nauttia hyvästä ruoasta ja viinistä sekä kaupungin ylivoimaisesti parhaasta palvelusta. Se on kuin hyvien ystävien luo menisi.

Valitsin meille seitsemän ruokalajin maistelumenun viinipaketteineen. Se on aina paras tapa nauttia kokonaisuudesta, koska pakettien viinit (ja muutkin juomat) ovat lähes poikkeuksetta olleet nappivalintoja. Eivätkä aina onneksi ihan sieltä itsestäänselvimmästä päästä.


Tavoistaan poiketen päivänsankari valitsi alkuun Vodka Martinin ja minut taasen houkuteltiin negronin pariin. Samaisen normandialaisen artesaaniginin olinkin jo maistanut Dry Martinina aiempina kertoina. Toimi tietysti hienosti tässäkin.


Aterian kanssa saimme myös Lyonin maukasta juureen leivottua leipää. Tuollaisia pieniä rukiisia pampulasämpylöitä haluan koittaa tehdä itsekin.

Illallinen oli täydellisen upea makuelämys ja palvelu jälleen kerran huippuluokkaa. Tärkeästä illastamme tehtiin aivan erityinen.

LYON MENU SURPRICE 31.12.2019


Amuse bouche:
Mangalitzapossulla maustettu kaaliliemi, katajanmarjaa ja Madeleine-leivonnainen.

Aivan mielettömän aromikas aloitus illalle. Liemessä syvä kaalin maku. Lipstikalla ja katajanmarjalla maustettu Madeleine valmisteli mielen pienelle matkalle Ranskaan.


Sipulikeittoa, voibriossia ja Västerbotten-juustoa.

Kerroksittain hienoja aromeja. Syvän maukas liemi ja juusto, jotka sitoo yhteen täyteläisen voinen briossi. Täytyykin leipoa myös itse briossia pikimmiten!


Lavau Domaine La Décelle Le Carré 2015
AOC Côtes du Rrône, Ranska
Rypäleet: Viognier 60%, Marsanne 40%

Le Carré viinejä tuotetaan vain erityisen hyvinä vuosina ja tarkasti valikoiduista tynnyreistä sekoitetaan vain noin 3000 pullon erä.

Tuoksussa voi aistia persikkaa, kuivattuja hedelmiä sekä hasselpähkinää. 
Tasapainoinen ja täyteläinen sekä pitkä jälkimaku.


Jokirapua, pikkelöityä kyssäkaalia ja fenkolia sekä jääfenkolia, tomaattijelly ja rapuliemi.

Ei ainoastaan kaunis, vaan täynnä hienoja rakenteita ja makuja. Makeaa rapua. fenkolin anis, hapokkuutta ja paras ikinä nauttimani rapuliemi.


Saimme maistaa tämän annoksen kanssa kahta eri valkoviiniä ja kertoa sitten oman suosituksemme.

Mas Daumas Gassac 2016, Grand Cru
V. Guibert, Lauguedoc, Ranska
Rypäleet: Viognier 25%, Chardonnay 25%, Petit Manseng 25%, Chenin Blanc 15% ja 10% muitra alueen rypälelajikkeita

Erittäin tyylikäs ja vivahteikas kuiva valkoviini, jonka nausteiusen hapokkaassa maussa voi aistia persikkaa, häivähdyksen mandariinia sekä kukkaisuutta. Tuoksu toistaa maun aromeja.

Cotes du Jura 2014, Tradition
Domaine Berthet-Bondet, Ranska
Rypäleet:Chardonnay 70%, Savagnin 30%

Maku on kuiva, runsas, ryhdikäs ja pitkä. Viinin aromeissa on kypsiä kuivattuja hedelmiä, pähkinäisyyttä, mantelia ja mausteisuutta, kuten kurkumaa, muskottia ja currya.

Olimme kummatkin ehdottomasti jälkimmäisen kannalla, vaikka kumpikin sopi omalkla tavallaanb annokselle hyvin. Cotes du Jura oli kuitenkin jännittävämpi ja monitahoisempi, keskutellen annoksen makujen kanssa paremmin.



Ankanmaksaa, vadelmaa ja punajuurta

Tämä Lyonin klassikko ei sen kummemmin esittelyjä enää kaipaa, jos olet lukenut yhdestäkään aiemmasta vierailustani Lyonissa. Taideteos ja silkkaa neroutta lautasella!


Mikä upeinta, henkilökunta muistaa kaikki aiempina vuosina annoksen kanssa nauttimamme viinit. Tätä viiniä olemme nauttineet ehkä useimmiten.

Jules Gautret Pineau des Charentes Rosé
Coteaux de Saintonge, Cognac, Ranska

Viini valmistetaan sekoittamalla rypälemehua konjakkiin ja kypsytetään vuoden verran Limousin-tammitynnyreissä. Nautitaan yleensä viilennettynä aperitiivinä tai jälkiruokaviininä.

Tuoksussa on kirsikkaa ja hiven suklaata. Maku on kypsän hedelmäisen makea ja taustalla ovat selkeät konjakin aromit.


Konfit merilohta, suolaheinää, perunavaahtoa ja -sipsejä,
kylmäsavustettua kirjolohenmätiä ja kala-kermakastiketta

Ranskalainen klassikko päivitettynä raikkaasti tähän päivään. Lohi oli suussasulavaa – aivan kuin samettia.


Vouvray Sec 2017
Domaine de la Rouletière, Loire, Ranska
Rypäleet: Chenin Blanc

Miedossa kypsän hedelmäisessä tuoksussa on punaista omenaa, kypsää persikkaa ja makeaa mausteisuutta häivähdyksellä kukkaisuutta. Viini on maultaan kuiva toistaen kypsän hedelmäiset aromit ja siitä voi löytää mineraalisuutta ja sitruksia. Suutuntuma on raikkaan hapokas.


Labour Rouge -kanaa, pikkelöityä porkkanaa ja porkkanapyrettä ja sahrami-kanaliemikastiketta, friteerattua lehtikaalia sekä rakuunaemulsio

Paistettu kanan rintafilee sekä koivesta tehty rillette, joka on maustettu kermaisella sahrami-kanaliemellä. Liha oli kuin samettia ja nahka superherkullinen. Kasvisten raikas makumaailma sitoi kaiken hyvin yhteen.


Touraine Renaissance 2017
Domaine du Pre Baron, Loire, Ranska
Rypäleet: Cabernet Franc, Cot, Pinot Noir
Luomu ja vegaaninen

Moniulotteinen tuoksu on runsas, tuoreen hedelmäinen ja siinä voi aistia vadelmaa, luumua ja kukkia.
Maku on sopuisan tanniininen ja hapokas. Rakenteeltaan hyvä, tasapainoinen ja keskitäyteläinen. Jälkimaussa löytyy karpaloa.



Pre  dessert:
Puolukkajäädykettä, marinoitua puolukkaa ja pikkelöityä kuusenkerkkää.
Kerkät ovat ravintolan työntekijän kuusiaidasta keväällä kerättyjä. Mukava raikas kotoinen tuulahdus ennen illan huipennusta.


Appelsiinia, pistaasia ja suklaata

Kanelilla ja kardemummalla maustettu appelsiinibrûlée, balsamicolla maustettuja sitrushedelmiä, hapankermagranite, suklaakeksi ja pistaasia.

Annos oli raikas ja yllättävä, vaikka suklaan olomuoto kylmässä annoksessa saikin meidät vähän tuumailemaan erilaista ratkaisua.


Carmes de Rieussec 2014
Domaine Barons de Rothschild, Sauternes, Ranska
Rypäleet: Semillon 92%, Muscadelle 4%, Sauvignon Blanc 4%

Tuoksu on voimakas ja intensiivinen sisältäen appelsiinimarmeladia, akaasiahunajaa, kukkia, vaniljaa ja tammen aromeja. Maku on runsas ja tasapainoinen. Siinä erottuu hiven inkivääriä, aprikoosia, päärynää ja luumua.


Maa-artisokkaa, lakkaa ja kinuskia

Karamellisoitua maa-artisokkaa, lakkakreemiä ja -hilloa sekä kuumaa kinuskikastiketta.

Maa-artisokka fanina en voinut kuin ihastua! Tässä toimi kaikki.


Pineau des Charentes Blanc
Coteaux de Saintonge, Cognac, Ranska
Rypäleet: Colombard

Väkevöity viini, joka on kosiskelevan makea olematta tahmea.
Hedelmäinen ja viehättävän pyöreä, sitruksinen viini. Täyteläinen ja raikkaan hedelmäinen.


Lopuksi tuplkaespresso, marjamarmeladi ja suklaakeksi



Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä!
Terkuin, Kulinaari