Vitello tonnato on italialaisklassikko Piemontesta


Vitello tonnato on Italian Piemontesta kotoisin oleva klassikkoannos, joka nimensäkin mukaisesti on perinteisesti valmistettu vasikakanlihasta. Liha keitetään valkoviinissä mausteiden kera ja tarjoillaan erittäin ohueksi viipaloituna tonnikalakastikkeen kanssa. Vasikan sijaan voidaan käyttää myös kalkkunan- tai sianlihaa.


Normaalisti tonnikalakastikkeessa käytetään pohjana majoneesia, mutta kokeilimme versiota jossa on pehmeäksi keitettyjä kananmunia korvaamassa osan majoneesista. Toimii hienosti!


Vitellon tekeminen itse ei ole sinänsä vaikeaa, mutta lihaa tulee tällöin aika paljon. Itse sain Hakaniemen hallin Roinisilta heidän omaa vitelloaan valmiiksi siivutettuna juuri meille kahdelle sopivan määrän. Teimme itse vain tuon kastikkeen, johon tarvikkeet saa myös samasta paikasta.

Valmista vitelloa on saatavana Roinisilta aina vappuun saakka, joten kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa.


Tällaisten kastikkeiden valmistukseen soveltuu parhaiten 


Jos karitsa tai lammas tökkii, Vitello tonnato on erittäin hyvä valinta pääsiäisaterialle.

Alla oleva vitellon resepti on mukailtu versio Sikke Sumarin ohjeesta.


VITELLO TONNATO

1,5 kg vasikanpaistia tai -filettä tai viljapossunfilettä
vettä
2 kpl porkkanaa paloiteltuna
1 sipuli paloiteltuna
4 sardellifilettä
2 laakerinlehteä
1 sellerinvarsi paloiteltuna
noin 5-6 dl kuivaa valkoviiniä

Sido paisti paistinarulla tarvittaessa. Laita paisti kookkaaseen kattilaan ja kaada vettä sen verran että liha juuri ja juuri peittyy. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori pinnalle kerääntyvä vaahto pois. Ota tarvittaessa kattilasta hieman vettä pois ja laita syrjään odottamaan.

Lisää kattilaan loput raaka-aineet, valkoviini sekä tarvittaessa hieman vettä. Keitä kannen alla miedosti poreillen 1-1,5 tuntia. Anna lihan jäähtyä liemessään ja anna maustua sen jälkeen kylmässä yön yli.

Poista paistinaru ja viipaloi liha ohuiksi siivuiksi.

Tonnikalakastike
70 g kapriksia valutettuna
200 g tonnikalaa öljyssä (enin öljy valutettuna)
3 kpl keitettyjä viiden minuutin kananmunia
4-6 kpl sardellifilettä
1 dl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
valko- tai mustapippuria

koristeluun
pieniä kapriksia

Laita ainekset blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi kastikkeeksi. Säilytä kylmässä. Maksimi säilytysaika 2-3 päivää.

Asettele vitelloviipaleet lautaselle hieman limittäin ympyrän muotoon ja lusikoi päälle tonnatokastiketta. koristele lopuksi kapriksilla ja nauti.

Vinkki: Annokset voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja laittaa peitettyinä kylmään odottamaan. Annoksen voi myös koota laakealle tarjottimelle.



Viinisuositus:
Giesen Chardonnay 2017, Uusi-Seelanti

Kuiva, hapokas, aprikoosinen, viheromenainen, sitruksinen ja hennon herukkainen, kevyen kermainen ja mineraalinen. Vivahteikas ja ryhdikäs.


Vitelloliha ja kastikkeen raaka-aineet saatu Roiniset Oy:ltä tuotenäytteinä.




2 kommenttia

  1. Oi oi, nyt on herkkua! En muuten olekaan itse tehnyt Vitello tonnatoa ikinä. Tuohan on tosi helppo ja vaivaton - Varsinkin jos osaa lihan valmiiksi siivutettuna. Loistava vinkki. Kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Aww thanks! I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.



    Dermatologist in jaipur



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari