Kuohkea karamellisoitu sipulikeitto


Resepti-inspiraatio voi lähteä mukaan vaikka työlounaalta. Samassa talossa kuin työpaikkani sijaitsee Kitchen & Bar by Maannos, jossa olen nauttinut viime aikojen parhaimmat lounaat. Lounaaseen kuuluu aina alkukeitto ja kerran sellaisena sattui olemaan tasaiseksi soseutettua herkullista sipulikeittoa.


Pakkohan sitä oli kokeilla myös kotikeittiössä ja lopputulos on jopa parempi mitä osasi odottaa. Jottei maku jäisi liian yksiulotteiseksi, käytin keitossa neljää erilaista sipulia.

Vaatii hieman malttia karamellisoida sipulit miedolla lämmöllä makeiksi. Liian kova lämpö saa sipulit palamaan helposti ja maku muuttuu kitkeräksi. Prosessi on kuitenkin jotenkin terapeuttinen ja upea karamellisoidun sipulin tuoksu täyttää keittiön.


Keitto on herkullista myös ilman kaurakerma, mutta lisäsin sitä antaakseni hieman lisää ruokaisuutta ja pehmeyttä.

Karamellisoitu sipulikeitto on hienostunut alkuruoka ja rapean leivän kera se maistuu myös kevyenä lounaana. Ruokaisuutta voit lisätä lisäämällä keiton päälle esimerkiksi paahdettuja pähkinöitä, tofukuutioita, kvinoaa tai tattaria.


KARAMELLISOITU SIPULIKEITTO (n. 7 dl, 3-4 annosta)

2 rkl ruokaöljyä
300 g sipulia suikaloituna
100 g salottisipulia suikaloituna
1 purjosipuli (valkoiset osat) huuhdeltuna ja paloiteltuna
2-3 valkosipulin kynttä viipaleina
1 dl kuivaa vermuttia tai valkoviiniä
5-6 dl kasvislientä
1 dl kaurakermaa
(suolaa)
(valkopippuria)

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa tai paistinpannulla ja lisää sipulit. Kuullota sipuleita alkuun hieman keskilämpöä korkeammalla lämmöllä sekoitellen, kunnes sipulit pehmenevät kunnolla, noin 15 minuuttia.

Laske lämpöä hieman jatkaen kypsennystä noin 20-30 minuuttia, kunnes sipulit ovat karamellisoituneet kauniin kullan ruskeiksi.

Lisää joukkoon vermutti ja sekoittele samalla kaapien pohjalta kaikki ruskistuneet kohdat.

Lisää kasvisliemi ja keitä hiljaisella tulella noin 15 minuuttia. Soseuta keitto blenderillä tai sauvasekoittimella samettiseksi.

Kaada keitto kattilaan, lisää kaurakerma ja lämmitä keittämättä. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. Lisää myös vettä jos keitto vaikuttaa liian paksulta. Voit halutessasi myös lisätä hieman valkopippuria myllystä.

Koristele keiton pinta esimerkiksi paahdetulla sipulirouheella tai yrttiöljyllä.

Vinkki: Vaihtoehtoiset tavat karamellisoida sipulit

Liedellä karamellisoinnille on vaihtoehtoja, mutta kokonaan valvomatta ja seskoittelematta eivät nekään onnistu.

Uunipellillä:
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa sipulit puoliksi ja viipaloi saman paksuisiksi ohuksi siivuiksi. Sekoita sipuleihin 0,5 dl ruokaöljyä ja hieman suolaa ja levitä paperoidulle uunipellille. Karamellisoi sipuleita käännellen noin 5 minuutin välein 30-45 minuuttia, kunnes väri on kullankeltainen.

Tällä menetelmällä sipulit eivät saa samaa makeutta kuin muilla konsteilla. Samoin ne kuivuvat ja palavat helposti, mikä tekee maun kitkeräksi.

Kannellinen uunipata:
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa sipulit puoliksi ja viipaloi saman paksuisiksi ohuksi siivuiksi. Sekoita sipuleihin padassa pari ruokalusikallista kasviöljyä ja laita kansi päällä uuniin. Karamellisoi noin 45 minuuttia sekoittaen 15 minuutin välein, kunnes sipulit ovat pehmeitä ja kauniin kullanruskeita. Voit irrottaa sipulin paistojämät lisäämällä pannuun hieman vermuttia tai valkoviiniä ja raapimalla pohjan ja sivut puhtaiksi.


4 kommenttia

  1. Oi! On varmasti herkullista! En muuten ole koskaan syönyt sipulikeittoa soseutettuna - saatika karamellisoituna. Tätä on saatava!

    VastaaPoista
  2. Luuletko, että nuo sipulit voisi karamellisoida uunissa? Vaikka uunivuoassa pidemmän aikaa hauduttamalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras vaiohtoehtoinen tapa on karamellisoida sipuli kannelliosessa uunupadassa. Päivitän postauksen ohjeetta siltä osin.

      Poista
  3. Niin, ja tämä näyttää herkulliselta. En vain viitsisi levyllä haudutella.

    VastaaPoista

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari