Hauska ja täyteläinen Trio-juustokakku vie ajatukset kesään


Kaikki tuntevat Trio-jäätelön – tai niin kuin se alunperin tunnetaan maailmalla, Neapolitan tai harlequin-jäätelö. Kolmesta eri värisestä ja -makuisesta jäätelöstä tehty herkku lienee saanut nimensä 1800-luvulla napolilaisten siirtolaisten mukaan. Italialaiset olivat jäädytettyjen jälkiruokien mestareita ja kolmen jäätelön kombo symboloi alunperin Italian lippua, hieman samaan tapaan kuin insalata caprese. 


Free photo 8124966 © Sters - Dreamstime.com

Suklaa, vanilja ja mansikka vakiintuivat kuitenkin neapolitanin tunnusomaiseksi makutrioksi, koska ne olivat tuolloin amerikkalaisten suosikkijäätelömaut. 

Ensimmäisen kirjallisen reseptin kolmen maun jäätelölle laati Preussin kuninkaan hovikokki Louis Ferdinand Jungius 1839.



Sama klassinen makutrio toimi inspiraationa myös herkullisen täyteläiselle juustokakulle, joka myös maistuu aivan Trio-jäätelöltä! Raaka-aineissa kannattaa panostaa kunnollisiin kotimaisiin pakastemansikoihin ja kesällä tietysti tuoreisiin. Niistä syntyy raikkain ja aidoin mansikan maku.



Suklaaksi suosittelen perinteistä Fazerin Taloussuklaata tai jopa maitosuklaata. 

Sokeria tässä kakussa on suhteellisen vähän ja voit hyvin myös vähentää sen määrää halutessasi.



TRIO-JUUSTOKAKKU


pohja:
200 g Digestive-keksejä hienonnettuna
50 g voisulaa

juustokakkumassa:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Arla)
4 dl kuohukermaa tai Millac Gold 33 Ruoka & Vispiä


suklaakerros:
125 g Fazer taloussuklaata tai tummaa leivontasuklaata
tilkka kuumaa vettä
1 liivatelehti (2 g)


mansikkakerros:
200 g kotimaisia (pakaste)mansikoita soseutettuna (n. 2–2,5 dl)
2 rkl sokeria
hieman punaista elintarvikeväriä (Dr. Oetker) 
tilkka kuumaa vettä
3 liivatelehteä (6 g)


vaniljakerros:
1 tl vaniljauutetta tai
1 tl jauhettua vaniljatankoa
2 rkl sokeria
tilkka kuumaa vettä
1,5 liivatelehteä (3 g)


kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
1 tl vanijasokeria tai -uutetta
1 rkl sokeria

tarvikkeet:20 cm irtopohjavuoka
leivinpaperia
vuokasprayta
Heirol pyöreä tylla #1A
pursotuspussi

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Hienonna keksit teholeikkurissa ja lisää lopuksi mukaan voisula ja pyöräytä tasaiseksi massaksi.

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat vuokaspraylla. Painele keksimassa vuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Laita vuoka kylmään odottamaan.

Vaahdota kerma tiukaksi vaahdoksi. Pehmennä tuorejuustoa hieman ja sekoita se pienissä erissä vatkaten kermavaahdon joukkoon. Jaa massa kolmeen suunnilleen yhtä suureen osaan.

Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hieman. Purista liivatelehdestä enin vesi ja sulata kuumaan vesitilkkaan. Sekoita suklaa juustokakkumassan joukkoon ja lisää lopuksi liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoitten. Levitä suklaaseos vuokaan keksipohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita takaisin kylmään odottamaan.

Sekoita mansikkasoseen joukkoon sokeri ja lisää sose juustokakkumassan joukkoon hyvin sekoittaen. Voit tässä vaiheessa lisätä hieman punaista elintarvikeväriä, jos haluat massasta punaisempaa.
Purista liivatteista enin vesi ja sulata ne pieneen määrään (n. 2 rkl) kuumaa vettä.

Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkajuustokakkumassaan huolellisesti sekoittaen.

Levitä mansikkamassa vuokaan lusikoiden tasaisesti pieninä määrinä suklaamassan päälle. Tasoita lopuksi pinta ja laita takaisin kylmään.

Sekoita kolmanteen juustokakkumassaan vanilja sekä sokeri. Purista liivatteista enin vesi ja sulata ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivate ohuena nauhana vaniljamassaan hyvin sekoittaen.

Levitä vaniljajuustokakkumassa jälleen tasaisesti pienissä erissä mansikkakerroksen päälle ja tasoita lopuksi pinta.

Peitä kakku tuorekelmulla ja anna hyytyä kylmässä yön yli tai seuraavaan päivään.
Kuorrutusta varten lisää kerman joukkoon vanilja sekä sokeri ja vaahdota kerma tanakaksi vaahdoksi.

Poista vuoka varovasti ja aseta kakku tarjoiluvadille. Pursota kakun pintaan esimerkiksi pieniä pisaroita tai ruusukkeita.


3 kommenttia

  1. Vaniljakerrokseen tulee joko vaniljauutetta tai jauhettua vaniljatankoa. Löytyykö näitä normikaupoista? Itse löysin vain vanilja-aromia ja kokonaisia vaniljatankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään ainakin suuremmiosta kaupoista löytyy vaniljauutetta ja muunkinlaisia vaniljavalmisteita. Vanilja-aromikin toki käy, mutta se on synteettisesti valmistettu makuaine.

      Voit mainiosti käyttää kokonaista vaniljatankoa, halkaise ja raavi sisus täytteeseen.

      Itse suosin vaniljauutetta sekä jauhettua vaniljatankoa niiden hyvän säilyvyyden sekä kätevyyden takia.

      Poista
  2. Onnistuuko tämä tavalliseen vispikermaan tehtynä?

    VastaaPoista

Kiitos kun laitoit viestiä!
Terkuin, Kulinaari