Mehevät Hasselbackan punajuuret ja parhaat punajuurireseptit


Punajuuri on yksi lempijuureksistani ja siitä saa aivan uskomattoman hyviä ja erilaisia ruokia. Kauniin värin lisäksi juures on oikea terveyspommi, joka tutkimusten mukaan vaikuttaa suotuisasti verenpaineeseen, virkitsää aivotoiminta ja auttaa väsymykseen. Sen folaatti suojaa soluja ja runsaat kivennäisaineet, kuten kalium, kalsium, rauta ja magnesium ovat hyväksi luustolle ja lihaksille.


Parhaiten punajuuren aromin saa mielestäni esiin paahtamalla mukulat uunissa. Eniten olen varmasti tehnyt ihan perinteisiä uunijuureksia, joihin on lisätty punajuurilohkoja esimerkiksi porkkanan, lantun ja juurisellerin kanssa.


Blogin suosituimpia punajuurireseptejä on punajuuri-vuohenjuustopaistos, joka on herkullinen lisäke ja hyvää sellaisenaankin. Nopeaksi arkiruoaksi suosittelen punajuuri-chili con carnea.

Kokeile punajuurta leivonnassa vaikkapa supermeheviin punajuuri-chilibrownieihin. Kahvipöydän suolainen herkku ovat juhlavat lohi-punajuurileivokset. Äläkä pelkää sujauttaa punaista juuresta leipätaikinaankaan, sillä lopputuloksena on aika upean makuinen punajuurileipä.

Haastoin parisen vuotta sitten jouluruokatraditiot rosolli-Härkiskeitolla, jonka pohjana on perinteinen borssikeitto.

Kokeile myös Tinskun Keittiön pähkinäinen punajuuri-juustosalaatti,

Kuva: Tinskun keittiössä ja Tyynen kaa

sekä Saaran lautasella -blogin Lindtröminpihvit tuorejuustolla.

Kuva: Saaran lautasella


Hasselbackan punajuuret sopivat lisäkkeeksi ympäri vuoden. Ne ovat helpot valmistaa ja näyttävä lisäke. Pistaasi antaa pehmeän makeille punajuurille hienostuneen aromin ja pikkuisen rapeutta.

En ole laittanut reseptiin sen kummempia määriä, mutta keskikokoinen uunivuoka vetää helposti kilon pussin punajuuria ja näitä kannattaa kyllä tehdä kerralla enemmänkin. Punajuurien on hyvä olla suht samaa kokoa, niin ne kypsyvät tasaisesti.


HASSELBACKAN PUNAJUURET (gluteeniton, vegaaninen)

keskikokoisia punajuuria kuorittuna
juoksevaa hunajaa tai siirappia
Maldon-merisuolahiutaleita
kourallinen pistaasipähkinöitä rouhittuna

Lämmitä uuni 180-200 asteeseen.

Leikkaa punajuuriin noin 3 millin välein viillotukset terävällä veitsellä. Jätä viipaleet alaosastaan kiinni toisiinsa. Kätevimmin tämä käy laittamalla punajuuren kummallekin puolelle 5-7 mm paksu puukapula, esimerkiksi syömäpuikko, joka pysäyttää veitsen.


Laita viillotetut punajuuret uunivuokaan ja paahda ensin 30 minuuttia, jotta viipaleet hieman irtoavat toisistaan.

Ota punajuuret uunista ja valuta kullekin noin 1 rkl juoksevaa hunajaa tai siirappia.
Ripottele hunajan päälle hyppysellinen merisuolahiutaleita kullekin punajuurelle.

Jatka paahtamista vielä noin 1-1,5 tuntia, kunnes punajuuret ovat kokeiltaessa pehmeitä.

Tarjoillessa ripottele pinnalle hieman rouhittua pistaasipähkinää. Paahdettujen punajuurien makupariksi sopii myös murenneltu vuohen- tai sinihomejuusto.

Punajuuren mausteeksi sopivat myös timjami ja salvia.


2 kommenttia

  1. Vesi herahti kielelle! Pakko kyllä testata nämä ja pari muutakin resepti, koska RAKASTAN punajuurta. :D Ihanaa joulun odotusta sinulle Kimmo <3

    VastaaPoista

Kiitos kun laitoit viestiä!
Terkuin, Kulinaari