Helpot rouhean herkulliset skonssit

Kaupallinen yhteistyö Keijun kanssa.


Harrastan paljon ex tempore -leivontaa. Välillä vaan tulee sellainen olo, että pitää saada tehdä käsillään jotain ja leipominen on ehkä parasta terapiaa mitä tiedän! Leivonnassa, niin kuin kaikessa ruoanlaitossa on maku kaikkein tärkein. Siksi oli helppo lähteä mukaan kokeilemaan Keijun uutta Paahdetut Siemenet -levitettä.


Enpä muista aikoihin, että levitehyllyyn olisi tullut mitään näin uudenlaista. Erilaisia rasvasekoituksia lisättynä vitamiineilla on tupsahdellut tuon tuostakin, mutta nyt on purkissa kunnolla purutuntumaa ja uutta rakennetta! Keiju Paahdetut Siemenet -levite sisältää runsaasti paahdettuja sienemiä ja rypsiöljyä. Rouheassa siemensekoituksessa on auringonkukan, kurpitsan, pellavan ja seesamin siemeniä, jotka sisältävät runsaasti hivenaineita, kuitua, proteiinia sekä terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvahappoja.
Tuote on vegaaninen, laktoositon ja sille on myönnetty Sydänmerkki.


Keiju Paahdetut Siemenet soveltuu kaikkeen ruoanlaittoon paistamisesta leivontaan ja sillä saakin helposti kivaa rakennetta ruokiin. Se on myös erityisen herkullista ihan vaan leivälle levitettynä. jolloin samettisen pehmeä levite ja siementen pähkinäinen aromi pääsevät todella oikeuksiinsa.


Skonssit ovat hyvä esimerkki leivonnaisesta johon on helppo tarttua tarpeen vaatiessa. Yksinkertainen ohje valmistuu nopeasti ja eipä aikaakaan kun kahvin tai teen kanssa on tarjolla uunituoreita lämpimäisiä. Skonssiresepti ovat myös varioitavissa miltei rajattomasti. Siksi olikin kiva kokeilla näihin Keijun uutuutta ja lopputuloksena olivat nämä upean rouheat skonssit. Taikinaan voi sujauttaa myös lisää siemeniä makunsa mukaan. Kokeile myös lisätä vaikka kuivattuja karpaloita tai mustikoita.


Ja mikset tarjoilisi vastapaistettuja skonsseja vaikka aamiaisella. Tee taikina tai jopa muotoile skonssit jääkaappiin valmiiksi (peitä tuorekelmulla) ja paista aamulla. Nauti Keiju Paahdetut Siemenet -levitteen, hillon ja marmeladin kera. Niin ja tietysti iso kuppi kahvia.


ROUHEAT SKONSSIT

450 g vehnäjauhoja
180 g Keiju Paahdetut Siemenet rypsiöljy- ja kasvirasvalevitettä
0,5 dl siemensekoitusta (auringonkukka, seesaminsiemen, pellavansiemen, kurpitsansiemen)
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 dl kauramaitoa
kauramaitoa tai kasviöljyä voiteluun

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, siemensekoitus, suola ja sokeri keskenään ja nypi joukkoon rasva. Lisää murumaisen seoksen joukkoon kauramaito ja sekoita taikinaksi, jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää hieman maitoa. Muotoile pehmeästä, kimmoisasta taikinasta pallo ja laita se kylmään noin puoleksi tunniksi.

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Muotoile taikinasta jauhotetulla pöydällä 2 cm paksu levy ja ota 4-5 senttisellä ympyrämuotilla skonsseja ja laita ne paperoidulle uunipellille. Voitele pinta kauramaidolla tai kasviöljyllä.

Paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia, kunnes skonssit saavat hieman väriä pintaan.

Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.


Yhteistyössä:
Keiju
&



Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari