Omenakeikauskakku (gluteeniton) ja kanelisiirappi


Mitä olisi syksy ilman uunituoretta, tuoksuvaa omenaleivonnaista. Tänä vuonna päätin toteuttaa sen keikauskakkuna lapsuuden ananaskeikauskakun tyyliin. Ohje sopii mainiosti tällaiseen ex tempore leivontaan, jota itse harrastan useimmiten.


Leivonan lomassa päätin myös tehdä kanelisiirappia, koska pakkasessa sattui olemaan vaniljajäätelöä. Tuore omenakakku, jäätelö ja kanelisiirappi ovat taivaallinen makuyhdistelmä vaikka jälkiruoaksi!

Tein tämän kakun gluteenittomana versiona, mutta reseptissä voi käyttää myös vehnäjauhoja niin halutessaan.


OMENAKEIKAUSKAKKU

4-5 hapahkoa omenaa kuorittuna ja viipaloituna
100 g voita sulatettuna
1 dl fariini- tai muscovadosokeria
1 tl kanelia
2,5 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
2 munaa
2,5 dl sokeria
5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl jauhettua vaniljatankoa tai -sokeria
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

26-28 cm korkeareunainen vuoka, esim irtopohjavuoka
leivinpaperia

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa vuoan pohja leivinpapereilla.
Voitele vuoan pohja ja reunat voisulalla. Kaada loppu voisula kulhoon.

Ripottele vuoan pohjalle fariinisokeri sekä kaneli ja levitä omenaviipaleet hieman limittäin niin että pohja peittyy.

Lisää kulhoon voin joukkoon muut ainekset ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina omenaviipaleiden päälle. Paista uunin alaosassa 45-60 minuuttia, kunnes kakku on kypsää ja koitettaessa tikkuun ei enää jää taikinaa. Mikäli tuntuu että kakun pinta paistuu liikaa, peitä se paiston loppuvaiheessa foliolla.

Anna kakun jäähtyä vartti ennen kuin kumoat sen tarjoiluvadille.


KANELISIIRAPPI

1 dl fariini- tai muscovadosokeria
1 dl vettä
1 tl kanelia

Mittaa ainekset teflonkattilaan, kiehauta ja anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia, kunnes seos on siirappimaista. Jäähdytä ja siirrä kylmään.

Tarjoile omenakeikauskakun ja vaniljajäätelön kera.


Miten itse aiot nauttia omenasadosta?

Katso myös nämä herkulliset omenareseptit:

Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari