Etusivu » Laskiaispullat uudella tavalla eli laskiaismantelikierteet

Laskiaispullat uudella tavalla eli laskiaismantelikierteet

Kirjoittaja: Kulinaari
laskiaismantelikierteet

Laskiainen tulee taas iloksemme parin viikon päästä ja perinteisiä laskiaispulliakin on saanut kaupoista jo tovin. 1700-luvulta peräisin oleva herkku on alkuperäisen reseptin mukaan koostunut nimenomaan vehnäpullasta, joka on täytetty mantelimassalla ja kermavaahdolla. Myöhemmin Suomessa alettiin mantelimassan tilalla käyttää 50- ja 60-luvuilla hilloa, koska mantelimassa oli kallista ja vaikeasti saatavissa.

Edelleen täytteet jakavat mielipiteet vahvasti. Itse kuulun mantelileiriin, tosin maku on matkan varrella muuttunut. Nuorempana en voinut sietää mantelimassaa. En toki kieltäydy hillo versiostakaan jos vain sellainen on tarjolla. Enemmän itselleni kokonaisuudessa merkitsee pullan ja kermavaahdon laatu. Jos ne ovat pahanmakuisia, niin sitä ei enää marsipaani ja hillokaan pelasta.

Mikä on sinun valintasi laskiaispullan täytteen suhteen, manteli vai hillo?

Netti on jo ollut täynnä erilaisia tuunattuja laskiaispulla versioita ja päätin koittaa itsekin lähestyä asiaa vähän eri kulmasta. Käytin perinteistä kanelikierrereseptiä, mutta käytin täytteenä mantelimassaa voin ja sokerin kera. Itse asiassa pulliasta tuli erittäin herkullisia ja ne maistuivat ilman kermavaahtoakin.

Vinkki: Mantelimassan levitykseen on parikin tapaa. Voit pehmentää mantelimassan esim. tilkalla vettä tai kermaa ja levittää ensimmäiseksi ennen sokeria ja voita.
Itse leikkasin kylmän mantelimassan mahdollisimman pieniksi paloiksi, kooltaan n. 4 mm kuutioiksi ja ripottelin tasaisesti taikinalevylle, jolle oli jo levitetty voi ja sokeri.

Tänään ei toki leivottu ihan neljänneslitran taikinalla, vaan puolenlitsan taikinan toisesta puolikkaasta tein aina yhtä herkullisia kristallipullia. Niiden ohjeen näet täältä.

 

LASKIAISEN MANTELIKIERTEET (16 kpl)

2,5 dl punaista maitoa
25 g tuorehiivaa
100 g voisulaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1-1,5 rkl jauhettua kardemummaa
n. 7-8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
150 g mantelimassaa (esim Sallinen)
n. 1dl sokeria
n. 70 g pehmeää voita
raesokeria tai mantelirouhetta

4 dl kuohukermaa tai Flora-vispiä
2 tl sokeria
0,5 tl jauhettua vaniljatankoa

leivinpaperia
jäykkiä syviä paperivuokia

Uunin lämpö 225 astetta

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää sokeri, suola, kardemumma ja hieman jauhoja sekoittaen tasaiseksi seokseksi. Lisää jauhoja muutamassa erässä kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Lisää voisula ennen viimeistä jauhoerää. Anna kjohota lämpimässä, vedottomassa paikassa liinan alla kaksikertaiseksi.

Kaada taikina jauhotelulle tasolle ja kauli suorakaiteen malliseksi, n. puolen sentin levyksi. Levitä pinnalle voi, sokeri ja mantelimassa (kts. vinkit ennen reseptiä)
Rullaa taikinalevy ja leikkaa 16 osaan.

Laita kukin taikinarulla kyljelleen paperivuokaan ja aseta paperoidulle pellille. Kohota liinan alla, voitele munalla ja ripottele pinnalle hieman raesokeria tai mantelirouhetta. Paista n. 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.

Leikkaa kierteistä yläosa terävällä veitsellä tai napsi saksilla neljältä sivulta (toimii itseasiassa parhaiten). Vaahdota sokerilla ja vaniljalla maustettu kerma ja pursota mantelikierteiden täytteeksi. Laita yläosa takaisin lakiksi.

Nauti!

Hyvää laskiaista ja pitkiä pellavia!

You may also like

12 kommentia

Nimetön 01/02/2018 - 21:41

Kauniit pullat.

Vastaa
Nimetön 09/02/2018 - 06:36

Nyt on herkullisen näköistä! Itse. ole hillon ystäviä, mutta tekisipä mieleni kokeilla pitkästä aikaa myös mantelimassalla täytettyjä laskiaispullia!

Vastaa
Nimetön 09/02/2018 - 07:25

Hei ihan mahtava idea! Itsekin olen viime vuosina huomannut pitäväni koko ajan vain enemmän manteliversioista, vaikka aiemmin vannoin hillopullan nimeen.

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 11:46

Oi, ihania pullia. Kristallipullat ovat olleet yksi blogini luetuimpia reseptejä jo reilun kymmenen vuoden ajan – eikä todellakaan turhaan. Ne ovat niin ihanan vaniljaisia ja pehmeitä. Tein niistä viime vuonna myös laskiaispullia. Tänä vuonna mentiin ihan \”tavallisilla\” laskiaispullilla. Ihana tuo mantelimassa jo tuolla kierteen sisällä. Maistuu joka haukkauksella!

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 12:29

Todella herkulliset pullat ja kuvat! Mukavaa ja herkullista laskiaista 🙂

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 13:06

Herkullisen kuuloinen versio laskiapullista.

Vastaa
Nimetön 01/02/2018 - 21:41

Kauniit pullat.

Vastaa
Nimetön 09/02/2018 - 06:36

Nyt on herkullisen näköistä! Itse. ole hillon ystäviä, mutta tekisipä mieleni kokeilla pitkästä aikaa myös mantelimassalla täytettyjä laskiaispullia!

Vastaa
Nimetön 09/02/2018 - 07:25

Hei ihan mahtava idea! Itsekin olen viime vuosina huomannut pitäväni koko ajan vain enemmän manteliversioista, vaikka aiemmin vannoin hillopullan nimeen.

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 11:46

Oi, ihania pullia. Kristallipullat ovat olleet yksi blogini luetuimpia reseptejä jo reilun kymmenen vuoden ajan – eikä todellakaan turhaan. Ne ovat niin ihanan vaniljaisia ja pehmeitä. Tein niistä viime vuonna myös laskiaispullia. Tänä vuonna mentiin ihan \”tavallisilla\” laskiaispullilla. Ihana tuo mantelimassa jo tuolla kierteen sisällä. Maistuu joka haukkauksella!

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 12:29

Todella herkulliset pullat ja kuvat! Mukavaa ja herkullista laskiaista 🙂

Vastaa
Nimetön 13/02/2018 - 13:06

Herkullisen kuuloinen versio laskiapullista.

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading