Etusivu » Järkyttävän herkullinen kurpitsajuustokakku

Järkyttävän herkullinen kurpitsajuustokakku

Kirjoittaja: Kulinaari

Kurpitsaa on edelleen pakkasessa töistä saadusta satsista. Viimeksi siitä sukeutui maukkaita suolaisia muffineita ja nyt oli aika toteuttaa yksi pitkään suunnitteilla ollut projekti – kurpitsajuustokakku. Klassinen kurpitsapiirakka kuuluu erottamattomana osana amerikkakaiseen Halloween- ja Kiitospäivä-pöytään, mutta sielläkin tehdään nykyään usein juustokakkutyyppinen versio. Klassiseen kurpitsapiirakkaan kannattaa katsoa Tinskun resepti.

Tänä vuonna olen päättänyt viimein ottaa kurpitsan lähempään tarkasteluun keittiössäni, koska aiemmin se on päätynyt vain keitoksi, niin hyvää kuin se onkin. ja kurpitsalaatujakin on vuosi vuodelta enemmän tarjolla – jopa kotimaista tuotantoa ilahduttavan runsaasti.

Tämä juustokakku palkitsee tekijänsä samettisella koostumuksellaan ja pehmeän mausteisella aromillaan. Komeuden kruunaa herkullinen kinuski. Reseptissä mainittujen mausteiden tilalla voi hyvin käyttää myös kotoista piparkakkumausteseosta. Tämä herkullinen loppusyksyn kakku sopii vaikka suomalaiseen joulupöytään. Silloin pohjan voi valmistaa vaikka piparkakuista.

Tehdessä tein muutamia huomioita, joista ehkä olellisin on valuttaa keitetty kurpitsa ennen soseutusta. Liian vetinen sose kostautuu lmyös öysempänä kakkuna. Kakun kypsyyttä kannattaa seurailla tiiviisti paistoajan loppupuolella. Itsellä meinasi jo usko loppua kun kakun keskiosa vaikutti liian löysältä, mutta hyvä siitä tuli kumminkin. Ja muistakaa se vesihaude kun paistatte juustokakkuja. Kannattaa varata se oikean kokoinen vuoka ja uunipelti/vuoka kombo ennen leivonnan aloittamista. Sitä on ikävä alkaa sitten säätämään kun kakku odottaa jo uuniinmenoa.

Mikäli haluat gluteenittoman kakun, käytä pohjaan gluteenittomia piparkakkuja tai muita vastaavan tyyppisiä keksejä. Voit käyttää myös esimerkiksi gluteenittomia Digestive-keksejä ja maustaa keksimurskan kanelilla.

 

KURPITSAJUUSTOKAKKU (12-15 palaa)

pohja:
5 dl keksimurskaa (esim. Bastogne, piparkakku yms.)
1 dl voisulaa

juustokakkumassa:
900 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Valio Viola)
3,5 dl sokeria
2-3 rkl maissitärkkelystä
1 tl jauhettua vaniljatankoa
4 isoa kananmunaa
2,5 dl kurpitsasosetta
2 tl kanelia
1 tl jauhettua muskottia (tai piparkakkumaustetta)

koristeluun ja tarjoiluun:
kinuskikastiketta

23 cm irtopohjavuoka
leivinpaperia
alumiinifoliota
syvä uunipelti tai -vuoka

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Laita vuoka folioarkin päälle ja käännä folion reunat ylös vuoan ulkoreunaa vasten niin, ettei vuokaan pääse vettä paiston aikana.

Sekoita kulhossa keksimurska sekä voisula. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Esipaista pohjaa n. 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa toisessa suuremmassa kulhossa 200 g tuorejuustoa, 1 dl sokeria sekä maissitärkkelys kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon loppu tuorejuusto sekä sokeri muutamassa erässä. Lisää vanilja sekä munat ja vatkaa seos tasaiseksi.

Ta massasta erikseen puolisen litraa ja sekoita siihen kurpitsasose, kaneli ja muskotti (tai mausteseos). Ota seosta syrjään n. 1,5 dl. Kaada loppumaustettu seos vuokaan ja sen päälle vielä maustamaton kakkumassa. Esim. ruokaveistä apuna käyttäen sekoita massoja kevyesti parilla pyörivällä vedolla. Lusikoi loppu maustettutaikina kakun pinnalle täpliksi ja sekoita pinta kiehkuraiseksi tikulla tai veitsenkärjellä.

Aseta vuoka syvälle uunipellille ja laita uunin alatasolle. Kaada pellille varovasti kuumaa vettä muutaman sentin verran. Paista alkuun noin tunti ja tarkista sitten kypsyysaste. Kakun keskiosan tulisi olla juuri ja juuri hyytynyt sekä mattapintainen. Jos tuntuu että kakku värisee keskeltä hieman liikaa, jatka paistamista vielä kymmenisen minuuttia, kuitenkin valvoen kypsymistä koko ajan.

Anna kakun jäähtyä puolisen tuntia ja kuljeta sen jälkeen veistä vuoan reunaa pitkin. Anna jäähtyä kokonaan ja laita sen jälkeen jääkaappiin yön yli. Kakku kiinteytyy ja tekeytyy pitkän viilennyksen aikana.

Kakun voi koristella vaikkapa kinuskikastikkeella.

Vinkki: Voit lisätä massat vuokaan myös seeprakakun tyyliin, kaataen erissä keskelle kakkua vuoronperään. Tällöin maustettavaa massaa kannattaa ottaa hieman enemmän.

Hirvittävän hauskaa ja herkullista Halloweenia!

 

You may also like

20 kommentia

Nimetön 29/10/2017 - 11:05

Ihanaa, että kurpitsareseptejä tulee! Kotimaisia kurpitsoja on tosiaan jo aika hyvin saatavilla – miullakin ihan lähimmästä kaupasta. Tämä kakku olisi tosiaan varmasti aivan ihana joulunajan kakku piparipohjalla tehtynä. Nam!

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 11:07

Itsekin olen vasta tänä vuonna innostunut tekemään enemmän kurpitsasta.

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 11:18

Huh miten herkullisen kuuloinen ohje! Tähän aikaan vuodesta tulee aina kauhea dilemma, kun ei millään ehdi kokeilemaan kaikkia mielenkiintoisia reseptejä kaikista ihanista sesongin raaka-aineista.

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 12:34

Toi on niin totta! Pitäis olla kaks kertaa suurempi kyökki ja 48 tunnin vuorokaudet 🙂

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 13:06

Kurpitsalla varmaan saakin ihanan täyteläisen ja pehmeän rakenteen. Meilläkin on jo syöty yksi kurpitsalyhdyllinen eri muodoissa (ja itse asiassa varmaan pari myskikurpitsaa vielä päälle).

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 13:14

Ainakin se on erilainen! 😉

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 14:13

Ihanan erilainen kurpitsakakku! Mutta mausteet on niin kurpitsaiset, että taatusti hyvää!

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 14:44

Mä rakastan juustokakkuja ja mä rakastan kurpitsaa! Eli tää olis just mulle räätälöity resepti 🙂

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 15:27

Kurpitsa onnipean monipuolinen raaka-aine

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 18:22

Win win siis! 😉

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 11:05

Ihanaa, että kurpitsareseptejä tulee! Kotimaisia kurpitsoja on tosiaan jo aika hyvin saatavilla – miullakin ihan lähimmästä kaupasta. Tämä kakku olisi tosiaan varmasti aivan ihana joulunajan kakku piparipohjalla tehtynä. Nam!

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 11:07

Itsekin olen vasta tänä vuonna innostunut tekemään enemmän kurpitsasta.

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 11:18

Huh miten herkullisen kuuloinen ohje! Tähän aikaan vuodesta tulee aina kauhea dilemma, kun ei millään ehdi kokeilemaan kaikkia mielenkiintoisia reseptejä kaikista ihanista sesongin raaka-aineista.

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 12:34

Toi on niin totta! Pitäis olla kaks kertaa suurempi kyökki ja 48 tunnin vuorokaudet 🙂

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 13:06

Kurpitsalla varmaan saakin ihanan täyteläisen ja pehmeän rakenteen. Meilläkin on jo syöty yksi kurpitsalyhdyllinen eri muodoissa (ja itse asiassa varmaan pari myskikurpitsaa vielä päälle).

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 13:14

Ainakin se on erilainen! 😉

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 14:13

Ihanan erilainen kurpitsakakku! Mutta mausteet on niin kurpitsaiset, että taatusti hyvää!

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 14:44

Mä rakastan juustokakkuja ja mä rakastan kurpitsaa! Eli tää olis just mulle räätälöity resepti 🙂

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 15:27

Kurpitsa onnipean monipuolinen raaka-aine

Vastaa
Nimetön 29/10/2017 - 18:22

Win win siis! 😉

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading