Etusivu » Wilfa tuli taloon eli aina hyvää suodatinkahvia huipputyylikkäästi

Wilfa tuli taloon eli aina hyvää suodatinkahvia huipputyylikkäästi

Kirjoittaja: Kulinaari
hyvää suodatinkahvia huipputyylikkäästi Wilfalla

Kaupallinen yhteistyö Wilfa Suomen kanssa.

Blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet että olen jokseenkin kahviaddikti. Kuten olen sanonut, meidät on esitelty toisillemme hyvin varhain ja rakkaus on kestänyt.

Myös monet erilaiset tavat valmistaa kahvia ovat tulleet tutuiksi erityisesti parin viime vuoden aikana. Hyvään kahviin ei ole olemassa vain yhtä tapaa ja suosittelenkin jokaista kokeilemaan makuaistinsa rajoja ja maistamaan erilaisia kahvilaatuja sekä kokeilemaan myös muita tapoja valmistaa kahvijuomia.

 

Elämme mieheni kanssa tällaista kahden kodin kaupunkilaiselämää ja kummallakin on tietysti oma työ- ja arkirytminsä sekä kahvinjuonti tapansa. Hänen luonaan kahvi valmistetaan aina suodatinkeittimellä (jollaista en itse ole omistanut vuosiin). Koska halusin tarjota hänellekin mahdollisuuden nostaa kahvittelun taso hieman uudelle levelille, olin hankkinut joululahjaksi parhaan tietämäni kahvimyllyn – Wilfa Svartin. Jo ensimmäisten pannullisten jälkeen tiesimme että papukahvi oli tullut jäädäkseen.

Jokin aika sitten saimme kutsun pohjoismaiden suurimmille kahvifestivaaleille, Helsinki Coffee Festival, jotka pidettiin Kaapelitehtaalla. Paikalla oli mielenkiintoinen, laaja kattaus kahvialan toimijoita ja vierailimme siellä myös Wilfan osastolla.

Wilfa on norjalaisomisteinen pienkodinkoneyritys, joka on tuotteissaan keskittynyt muotoiluun, laatuun, turvallisuuteen ja innovatiivisuuteen. Heille pohjoismainen kahvikulttuuri on suuri intohimon lähde.

Saimme kokeiluun Wilfan Svart Aroma -kahvimyllyn uudemman, hieman hiljaisemman version sekä uuden huippuhienon Wilfa Svart Presisjon -kahvinkeittimen.

Wilfa Svart Aroma -kahvimylly on paras apuväline valmistat kahvisi sitten suodatinkeittimellä, pressopannulla tai vaikkapa aeropressillä. Myllyssä on viisi eri karkeusastetta joiden sisällä on vielä hienosäätömahdollisuus. Kokeile eri kahvilaaduille hieman erilaisia jauhatuksia ja huomaa miten se vaikuttaa kahvin makuun. Paulig Kahvi-instituutti suosittelee Wilfa Svart Aroma -kahvimyllyä.

Kahvijuoman valmistuksessa kaiken lähtökohta on aina raikas, kylmä vesi. Moni suodatinkahvin keittäjä varmasti tunnistaa tavan kaataa vesisäiliöön vettä keittimen omalla kannulla. Se on paha virhe, koska tällöin kannuun jääneet kahvinjämät ja rasva kulkeutuvat keittimen vesijärjestelmään ja likaavat sen.

Wilfa Svart Presisjon -keittimessä tämä ongelma on ratkaistu näppärällä irrotettavalla vesisäiliöllä. Säiliössä on myös mittataulukko, jolla saat heti veden ja kahvijauheen mittasuhteen oikein.

Perinteisesti keittimissä on kuppimäärää kuvaava mittataulukko. Itse olen ainakin havainnut jo aikaa sitten että se ei pidä paikkaansa. Tai siis pitää jos juot niitä vanhan ajan mummon kupillisia kerrallaan. Suomalaisten suodatinkahvimukit ovat kuitenkin jo aikaa sitten suurentuneet vähintään sen Teema-mukin kokoluokkaan ellei suuremmiksikin. Siksi minusta on ainakin loogisempaa keittää tietty litramäärä kahvia ja suhteuttaa kahvijauheen määrä siihen grammoina, kuin mittailla epämääräisiä mitallisia. Vakiolaatuista kahvia joka kerta.

Kahvin mittaaminen käy siististi ja tarkasti digitaalisen vaa´an avulla. Kahvijauheen voi annostella suoraan myllyn säiliöstä. Meillä on vakiintunut tapa laittaa esim. litraan vettä 10 g enemmän kahvijauhetta.

Kahvin makuun vaikuttavat kahvilaadun, jauhatuksen ja jauheen määrän lisäksi tietysti myös uuttoaika. Wilfa Svart Presisjon -keittimessä suodatinsuppilossa on säädettävä tippalukko jolla uuttonopeutta voi muuttaa. Siinä on vakioasetukset vesisäiliön vetoisuuksille ja säätämällä uuttoaikaa pidemmäksi saat toki hieman vahvempaa kahvia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pidempi uutto tuo myös esiin kahvit kitkeryyttä ja niitä ei niin hyviä aromeja. Mutta kokeilemalla löytyy helposti se oman suun mukainen säätö. Vakiosäädöillä saat aina tasalaatuista kahvia, keitit sitten yhden kupin tai pannullisen.

Sitten vain suppiloon suojakansi paikalleen ja napsauta laite päälle. Keitin pitää alkuun hetken hieman totuttua enemmän ääntä, koska pumppu ja putkisto ovat aina täysin tyhjiä. Et siis saa koskaan kahviisi ensin koneessa seissyttä vettä.

Kahvi suodattuu kannun pohjaan asti ulottuvan suppilon kautta. Tämä on jo joillekin tuttu ominaisuus ja takaa kahvijuoman tasaisemman laadun. Wilfa Svart Presisjon keittää kahvin juuri oikeaan 94 asteen lämpötilaan ensimäisestä pisarasta viimeiseen. Mikäli keittimen lämpötila on väärä, et saa kahvista esiin sen parhaita aromeja ja toisaalta kahvin maku saattaa olla kitkerää tai vetistä.

Keitin pitää kahvin tasalämpöisenä 40 minuutin ajan, jonka jälkeen laite menee automaattisesti pois päältä.

Aina hyvän kahvin lisäksi meistä parasta Wilfa Svart Aroma -myllyssä ja Presisjon-keittimessä on ehdottomasti helppokäyttöisyys ja tyylikkyys. Ainakaan itse en ole voinut kutsua takavuosien aiempia suodatinkeittimiäni erityisen tyykkäiksi. Keittimestä on myös saatavilla täysmusta versio.

Jos sopiva äitienpäivälahja on vielä keksimättä niin kahvimylly tai upea uusi suodatinketin on varteenotettava vaihtoehto!

Olemme käyttäneet myös Wilfan tyylikkäitä termarimukeja, jotka muuten pitävät kahvin kuumana ja tuoreen makuisena jopa kahden tunnin ajan. Näin ainakin sisätiloissa, jossa mieheni omaansa työpaikkalla käyttää.

Termarimuki kannattaa aina ensin esilämmittää kuumalla vedellä, niin kahvi ei kylmene heti kättelyssä. Wilfan mukin kansirakenne on hyvin tiivis. Muki tulee olemaan monessa mukana tulevana kesänä.

 

Myllyn ja keittimen testikäytössä oli kahvinaArvid Nordquistin uusi Amigas-luomukahvi, jonka pavut ovat peräisin naisten ylläpitämiltä tiloilta Perusta. Näin halutaan edistää naisviljelijöiden taloudellista asemaa ja työllistymistä ja tukea heitä pitkäjänteisesti. Koko yhteiskunnan hyvinvointi kasvaa, kun he voivat tehdä työtä samoilla ehdoilla kuin miehet. Sadot paranevat kun heillä on mahdollisuus koulutuksen kautta parantaa viljelyolosuhteita ja tulojen myötä hankkia mm. lannoitteita.

Erittäin tummapaahtoisessa Amigas-kahvissa maistuvat marsipaaninen suklaa ja makean sitruksen aromit.

Kahvin säilyttäinen oikein takaa myös makunautinnon. Säilytä kahvi aina kuivassa ja viileässä valolta suojattuna. Kahvi säilyy parhaiten omassa pakkauksessaan tiiviisti suljettuna. Helsinki Coffee Festivaleilta bongasaimme hienoa helsinkiläistä muotoilua Hile Designilta. Tammea olevat pussinsulkija sekä suodatinpussiteline edustavat huippumuotoilua kuten muotoilustaan palkitut Wilfan laitteetkin.

 

LUKIJAKILPAILU ON PÄÄTTYNYT

Arvonta sunnuntaihin 14.5.2017 klo 21.00 saakka.
Palkintoja arvotaan yksi (1) kappale ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.
Palkinnon toimittaa voittajalle Wilfa Suomi Oy.

Laitteet saatu käyttöön Wilfa Suomelta ja kahvi saatu näytteenä Arvid Nordquist Oy:ltä.

 

You may also like

124 kommentia

Nimetön 09/05/2017 - 02:50

Oioi, jospa voittaisin.

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 04:52

☕️ piivoitto@gmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 08:36

Kiitos Wilfa Svart kahvinvalmistuslaitteiden esittelystä. Mehän olemme kahvikansaa kuten tiedetään, lähes 10 kg per henkilö vuodessa. Kahvimyllyä en vielä omista joten kokeilenpa onneani arvonnassa.nina40fi@gmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 09:43

Mukana 🙂 Meillä kahvia kuluu paljon, tuo olisi kyllä huippuhieno.ellijapii@gmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 14:44

Mukana :)tyttinurminenn (at) hotmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 16:20

Jes, mukana ollaan ilman muuta! Ihana palkinto :)netteri@gmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 16:20

toni.kurtti@gmail.comTuoretta kahvia, nami nami 🙂

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 16:23 Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 19:53

Ehdottomasti mukana :)sannamattila10@gmail.com

Vastaa
Nimetön 09/05/2017 - 20:55

käsimyllyn käyttö käy työstä, joten mukana arvonnassa. eetu.visuri@gmail.com

Vastaa
Nimetön 10/05/2017 - 03:25

On kieltämättä tyylikäs. En ole tullut kyllä ajateleeksi tuota mittataulukkoa. Suhteellisen hyvä huomio, mihin varmasti moni kahvinkeitinfirma tekisi muutoksia.:) mukana myös tyylikkyyden jaossa!ssofia.o@hotmail.com

Vastaa
Nimetön 10/05/2017 - 03:26

Kunnon kahvia, vaikea kieltäytyä. Kyllä kiitos!Ekipetteri.nieminen@gmail.com

Vastaa
Nimetön 10/05/2017 - 03:32

Mukana :3liina.mamma(a)gmail.com

Vastaa
Nimetön 10/05/2017 - 05:31

Osallistun !rituha@hotmail.com

Vastaa
Nimetön 10/05/2017 - 07:53

HennajenniinaOlen myös innokas kahvin nautiskelija, minulla ei ole myllyä ja pari pussia kahvipapuja olisi kyllä jo valmiina. henna.holappa1@luukku.com

Vastaa
Nimetön 11/05/2017 - 04:11

Mukana :)!tittin_elamaa at luukku.com

Vastaa
Nimetön 11/05/2017 - 13:54

Oiii..mikään ei voita kunnon kahvia <3ulla-79@jippii.fi

Vastaa
Nimetön 12/05/2017 - 09:29

Wow! Kahvi <3

Vastaa
Nimetön 12/05/2017 - 15:12

Oi, kahvikissan unelma! Oon niin mukana.nelliina(@)yahoo.com

Vastaa
Nimetön 12/05/2017 - 18:19

Mukana arvonnassa :)Itse olen harkinnut kahvimyllyn oatoa pariinkin otteseen, mutta vielä sitä ei ole meille hankittu.suvi.vikholm(a)luukku.com

Vastaa
Nimetön 13/05/2017 - 07:42

Vau, en ole ikinä maistanut vasta jauhettua kahvia 🙂 hieno palkinto.sannamattila10@gmail.com

Vastaa
Nimetön 14/05/2017 - 02:36

Monin erilaisin tavoin tulee kahvia (jos ei päivittäin niin ainakin) viikottain valmistettua. Käytössä on joskus myös sellainen vanhanaikainen kahvimylly kahvinpapujen jauhamiseen. Kiinnostaisi kovasti päivittää kahvinvalmistusta nykyaikaan eli osallistun ehdottomasti!vuosikerta (at) live (piste) fi

Vastaa
Nimetön 14/05/2017 - 16:09

Oijoi, vielä ehtii mukaan arvontaan. Hyvästä kahvimyllystä olen haaveillut jo pitkään, mikään ei voita vastajauhettua kahvia. riiti81(AT)gmail.com

Vastaa
Nimetön 14/05/2017 - 17:39

Tuo automaattisammutus on hyvä juttu; jos ei kahvia ole tullut 40 minuutissa juotua, turha sitä enää on väkisin juodakaan sen ajan jälkeen. Uutta tippumaan vaan, jos tarvis.. Kahvimylly olisi kiva lisä kahvikissan kahvinautinnon maksimoimiseksi. Mukana vielä minäkin siis.flight(at)luukku(piste)com

Vastaa
1 2 3

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading