Etusivu » Slaavilainen savukalasalaatti (gluteeniton)

Slaavilainen savukalasalaatti (gluteeniton)

Kirjoittaja: Kulinaari

Kaupallinen yhteistyö. Resepti on kehitetty tilaustyönä Euro-East Oy:lle ja julkaistu Kespron ProS€NTTI-lehdessä 3/2017.

Kevät ja kesä ovat juhlien aikaa. Ruokaisat salaatit ovat helppoja valmistaa suuremmallekin vierasmäärälle ja parilla kolmella erityyppisellä salaatilla luot jo perustan herkulliselle noutopöydälle.
Salaatit ovat myös käteviä vaikkapa kesän piknikeille.

Tähän reseptiin kokeilin ensi kertaa koskaan gluteenitonta makaronia ja yllätyin miten hyvin se toimi aivan normaalin makaronin tapaan. Odotin jotain hirveää harmaata, liimaista ja paakkuuntuvaa sotkua, mutta mistään en olisi salaattia syödessä arvannut sen olevan gluteenitonta.

Reseptin yksi perusajatus oli tuttujen savulohen ja tonnikalan korvaaminen vaihteeksi savustetulla kilohaililla. Tomaattikastikkeeseen säilötty kala on erittäin maukas ja siinä on mieto savunmaku.

Olen käyttänyt savustettua kilohailia aiemmin mm. tomaattisessa kilohailikiusauksessa sekä kilohailikaviaarissa.

Slaavilainen salaatti ei olisi mitään ilman aitoja venäläisiä suolakurkkuja, joiden maitohappokäymisellä aikaan saatu maku on ainutlaatuinen. Kokeile niitä myös sellaisenaan hunajan kera.

Grillattu paprika tuo salaattiin kivaa happoa, makua ja väriä. Se on muuten erinomainen lisuke mm. grillatulle lihalle ja suikaloituna sitä lisätä kastikkeisiin ja pataruokiin. Siitä saa myös aivan jumalaista paprika-munakoisisosekeittoa.

Koska resepti on suunniteltu ammattikäyttöön, mitoitus on myös sen mukainen. Suosittelen ainakin puolittamaan määrän kotikeittiössä.

SLAAVILAINEN SAVUKALASALAATTI (gluteeniton)

30 annosta à 200 g
GN1/1-65

1,0 kg gluteeniton makaroni
0,300 kg Dovgan grillattu paprika
0,430 g venäläinen suolakurkku
0,800 kg pakasteherne, sulatettu
1,0 kg Old Riga savustettu kilohaili tomaattikastikkeessa
0,464 kg majoneesi
0,400 l turkkilainen jogurtti
0,200 l tomaattisose
1 tl suola
1 tl mustapippuri, hienonnettu
0,040 kg hienonnettu tilli

Keitä makaronit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta, huuhdo ja jäähdytä ne.

Valuta ja kuutioi paprika sekä suolakurkku

Hienonna kilohaili lieminen.

Sekoita majoneesi, jogurtti ja tomaattisose kastikkeeksi ja mausta se suolalla ja pippurilla.

Yhdistä ainekset GN-vuoassa ja sekoita joukkoon kastike. Anna maustua tovi ennen tarjoilua. Salaatin pinnalle voi ripotella tuoretta tilliä.

n. 8 annosta

250 g gluteenitonta makaronia
75 g Dogan grillattua paprikaa kuutioituna
100 g venäläisiä suolakurkkuja kuutioituna
200 g palasteherneitä, sulatettuna
250 g Savustettu kilohaili tomaattikastikkeessa
100 g majoneesia
100 g turkkilaista jogurttia
0,5 dl tomaattisosetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
0,5 dl tilliä hienonnettuna

You may also like

12 kommentia

Nimetön 11/05/2017 - 06:24

Turkkilainen jugurtti keventää kivasti monia majoneesisalaatteja, eikä silti tunnu, että söisi kevyt-ruokaa. Onhan turkkilaisessa tietty rasvaa, mutta silti.

Vastaa
Nimetön 11/05/2017 - 18:46

Tästä riittäisi vähän isommallekin partyporukalle. Hetki on kulunut kilohailin syömisestä, en edes löytänyt makumuististani, joten pitänee palauttaa.

Vastaa
Nimetön 11/05/2017 - 18:51

Tämä voisi olla kiva idea juhannuksena salaattipöytään – toisi kivaa vaihtelua.-Heidi

Vastaa
Nimetön 13/05/2017 - 13:41

Olenkohan koskaan tietoisesti maistanut kilohailia? Täytynee korjata asia mitä pikimmiten!

Vastaa
Nimetön 13/05/2017 - 15:52

Gluteenittomissa pastatuotteissa on kyllä valtavia eroja, osa on hieman liisterimäistä ja maistuu nuivalle, ja osassa taas ei ole maun ja ulkonäön perusteella oikeastaan mitään eroa tavalliseen versioon. Kokeilemalla löytyy ne omat suosikit. 🙂

Vastaa
Nimetön 13/05/2017 - 17:50

Rakastan kilohailia ja kaikkea tässä salaatissa <3 Tämä voisi päästä hyvinkin Pride-piknikkimme arsenaaliin <3

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading