Pizzalla Puttesissa

Torstai-iltana vietimme yhden työkaverin läksiäisiä ja siinä sivussa aloittelin myös omaa 25-taiteilijajuhlaani. Tosiaan neljännesvuosisata on tullut taivallettua tällä valitulla uralla. Ei tullut pojasta ammattikokkia vaan jotain ihan muuta. Tosin onneksi syötävä on ollut matkalla mukana monessa muodossa. Milloin makeisina ja jäätelönä, milloin liha- ja kalatuotteina. Välillä jopa kaurapuurona.

Illan päätteeksi parkkeerasimme keskustan Putte´s Bar and Pizza -ravintolaan, jota tituleerataan Stadin parhaaksi pizzapaikaksi. Ei varmasti ansioitta. Antto Melasniemen luotsaama ravintola on kiistatta yksi Helsingin parhaista, mutta nämä ovat aina makuasiota. Omalla kohdallani kärkipaikkaa pitää edelleen vahvasti Hakaniemen Juttutupa ja Bella-pizza. Kannattaa testata kumpikin paikka ja arvioida sitten tarvitseeko kärkipaikkaa edes jakaa.


Putte´s:in listalta valikoitus kolleegan suosituksen perusteella Funghi, joka sisältää kauden sieniä. Tällä kertaa ne olivat suppilovahveroita. Valkoisessa pizzassa on myös mozzarellaa ja rucolaa. Oikein hauskan makuinen ja mehevä. Pizzan seuraksi saa myös ostaa dipin, jonka kanssa voi nauttia pizzan reunapalat. Todella nerokas idea!



http://www.puttes.fi
http://www.juttutupa.com

Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä!
Terkuin, Kulinaari