Luomukinkkua Luomuperunalastukuorrutuksella

 
Tänä jouluna ajattelin kokeilla hieman uudenlaista kuorrutusta kinkulle perinteisen korppujauhotuksen sijaan. Kotimainen parin kilon luomukinkku oli jo hommattu ajoissa. Tuon suurempaa ei tähän talouteen kannata hankkia, koska hyvä kun tuonkaan saa tuhottua.

Kinkku siis lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Uuni kannattaa laittaa melko miedolle lämmölle, varsinkin tällaisen pienen kanssa. Itse paistoin kinkun 150 asteessa. Sisälämpötila oli 75 astetta. Paiston jälkeen kinkku saa levähtää hetken ja sitten poistetaan verkko ja kamara.

LUOMUPERUNALASTUKUORRUTE KINKULLE
150 g Chipsters Luomu Lastuja (merisuolamaustettuja)
1 kanamuna
0,5 dl Auran sinappia

Lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita ylälämmölle. Laita perunalastut paksuun muovipussiin ja murskaa pieneksi jauheeksi esimerkuksi kaulinta apuna käyttäen. Murskaan saa jäädä hieman isompiakin palasia, koska se antaa mýös kinkulle kivaa ulkonäköä.

Riko muna kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää sinappi ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Sivele seosta paksulti kinkun pintaan. Painele kinkun pinnalle perunalastumurskaa tasaiseksi kerrokseksi. Kuorrutta uunissa kunnes pinta saa kauniin värin.

 

Ei kommentteja

Kiitos kun laitoit viestiä! Se julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Terkuin, Kulinaari